Avaruusmatka 23.2.2010 - 6.2.2011

Minkälainen on tulevaisuuden maailma? Miten me elämme sadan vuoden päästä? Entä tuhannen? Kymmenen tuhannen? Miten tulevaisuuden ihmiset asuvat, pukeutuvat ja mitä he syövät? Ajattelevat? Onko maailmankaikkeudessa älyllistä elämää? Siis meidän lisäksemme?

Tieteisfiktio, Science Fiction, kuvaa tulevaisuutta ja nykyhetkeä. Se kertoo matkoista toisiin aikoihin, galakseihin ja myös siitä, miten me oman aikamme koemme. Se pohtii syitä ja seurauksia, mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja.

Avaruus- ja tieteisaiheet ovat jo kauan olleet yleisiä kirjoissa, elokuvissa, tv-sarjoissa ja sarjakuvissa. Suomen lelumuseon näyttelyssä tutkitaan, miten tämä kansainvälinen populaarikulttuuri on vaikuttanut lasten leikkeihin ja leikkikaluihin.

Näyttelyssä tutustut robotteihin, avaruusaluksiin, sädepyssyihin ja lentäviin lautasiin. Tapaat tuttuja hahmoja ja aluksia esimerkiksi Tähtien sodasta, Star Trekistä ja Avaruusasema Alfasta. Esillä on myös upea kokoelma suomenkielisiä tieteissarjakuvia aina 1930-luvulta lähtien. Tieteisfiktion ohella myös oikeat avaruuslennot ja suurvaltojen välinen avaruuskilpa ovat inspiroineet lelunvalmistajia. Esimerkiksi Juri Gagarin oli suosittu hahmo myös leikkikaluissa.

Totuttuun tapaan lelumuseossa ei tarvitse tyytyä vain katselemaan. Puuhun, keskelle museota, on törmännyt avaruusalus. Rakkine pitäisi saada taas kuntoon, mutta kuskeja ja mekaanikkoja ei vain näy missään. Voisitko sinä kenties auttaa?

Maailmankaikkeus on iso ja kaiken lisäksi mokoma laajenee jatkuvasti. Tilaa mielikuvitukselle on paljon - toiveille, peloille, unelmille. Tervetuloa Avaruusmatkalle!

Tiedustelut ja opastusvaraukset puh. 050-5900137 / 09-81631833.

Kuva: Plaston 1970-luvulla valmistama Kuueläin Kurkkumaasta. Ilari Järvinen/Museokuva